3.10.2014

KELTAINEN



Saatoin joskus paasata eräälle bloggariystävälleni tästä pojan huoneen tapetista, joka on mielestäni ollut kotimme paras sisustuspäätös. Pojan huoneen vuoristotapetti löytyi MissPrintin mallistosta ja sen graafinen, mutta samalla skandinaavinen muotokieli kiehtoi minua - kuten myös keltainen väri, joka sattui olemaan pojan vaatimuslistalla ykkösenä. Moni on sanonut tapetin muistuttavan muumilaaksoa ja olen aivan samaa mieltä. Toisaalta kuvio on mustavalkoisena aika ajaton ja sopii kasvavan pojan huoneeseen vielä pitkäksi aikaa. 

Keltainen ei ole minun lempiväreistäni ykkönen, mutta sen olemassaolo tekee minut iloiseksi ja etenkin sitruunankeltainen yhdistettynä sinivihreään on yksi lemppareistani. Kotoamme löytyy keltaista siis pojan huoneesta, keittiön muumiastioista ja löytyypä eteisestä pari Nokian keltaisia kumppareita. Omasta vaatekaapistani ei keltaista juuri löydy. Paitsi yhdestä kukkamekosta. 


Yksi väri. Yksi päivä. Haasteen tarkoituksena on löytää kodista 5 väriä ja esitellä ne eri päivinä ja haastaa jokaisena päivänä joku mukaan.


Värihaasteen minulle heitti Nuapurissa-blogin Maru. Tänään haastan Lauran Leijonanpesä-blogista. Otatko haasteen vastaan?



Pin It!

6 kommenttia:

  1. Tuo tapetti on tosiaan kaunis ja siitä tulee kuin tuleekin mieleen Muumilaakson tarinat, nimenomaan ne Janssonin vanhat kuvitukset! Keltainen kyllä piristää, vaikkei se minunkaan lempparivärini sisustuksessa ole :)

    VastaaPoista
  2. Juuri ne Janssonin kuvutukset! Onneksi on keltainen. Muuten ois aika synkkää.

    VastaaPoista
  3. Haaste vastaanotettu ja 1/5 toteutettu! On muuten todella haastava haaste. nimim. meidän koti on lähes kokonaan mustavalkoinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On haastava. Nämä kaksi väriä oli tosi helpot. Loput kolme onkin sitten vaikeampi valita.

      Poista
  4. Raikas tapetti, itsekin olen tykästynyt keltaiseen tehostevärinä. Kodinhoitohuoneessa on keltaisia väripilkkuja verhossa ja hyllyssä.Tykkään kovasti.Liityin tänne lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi, Aikku. Keltainen on hyvä tehosteväri ja piristää kummasti :)

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...